top of page

HALUAISITKO KUUNNELLA ENEMMÄN ITSEÄSI MUTTA ET OIKEIN TIEDÄ MITEN SEN SAISI TAPAHTUMAAN?

- Sinä olet oman elämäsi aarrekartta.


Hiljaa yksin oleminen on usein vaikeaa.


Ajatukset poukkoilevat ja tulee levoton olo, tekemättömät työt tai muut vaivaavat asiat tulevat kuin vuoronumerolla jonoksi eteemme, on ehkä epämukava olla, pian turhaudun ja ajattelen, ei tästä tule mitään! En minä nyt jaksa! Tv-ohjelman katsominen on kyllä paljon rentouttavampaa! Yrityksemme pysähtyä itsemme äärelle muistuttaa ehkä joskus myös vähän samaa, kuin odotaessamme jonkin pidemmän ohjelman latautumista koneella, käymme kärsimättömiksi ja vaikka latauksen loppuun ei ehkä olisi niin pitkä matka, tuskastumme ja luovutamme. "Ei mulla nyt ole aikaa tähän!" Ja ennen kuin huomaakaan, löytää sitä itsensä tekemässä jotain ihan muuta. "En mä osaa olla!"


Se huokaus, joka syntyy turhautumisessamme, uskon, kantaa aarteita sisällään.


Onhan se niin. Silkka oleminen, joutilaisuus - kuka sitä meille opettaa? - on edelleen hyvin vaikeaa suoda itselleen tässä suoritusyhteiskunnassa. Kuka tukee sitä? Kuka antaa sille tilaa? Aikaa? Vauhti ja suoritusajatukset tarttuvat ympäristöstä herkästi. On kiire. On paljon tehtävää. Mitään ei tapahdu jos en minä tee. Kuka sitten tekee? Ei minulla ole aikaa jäädä paikoilleen. Arjen ja oman elämän sisältöjen, vastuun ja ympäristöstä tulevien ärsykkeiden hyörinässä kadottaa herkästi keskuksensa ja omat ajatuksensa. Pieninä joutilaisuuden hetkinä, sen sijaan, että olisi itsensä kanssa, on helppoa tarttua kännykkään ja uppoutua toisten tarinoihin ja jotenkin unohtaa - itsensä. Sen sijaan, että löytäisi ja ajattelisi omia ajatuksiaan - tunnistaisi ja tunnustaisi ne itselleen, tai etsisi niitä muiden mielipiteiden joukosta- uraudumme helposti samoihin sisäisiin ja ulkoisiin polkuihin, eikä mikään muutu, jos mikään ei muutu.


Jos en tiedä mitä haluan, miten voin tietää mitä haluan?


Hannu-Pekka Björkman on kirjoittanut "Sanassa kärsivällisyys yhdistyy mielestäni kaksi asiaa: kärsimys ja ystävällisyys." Yhdistämme itsemme kuuntelemiseen ja itsemme äärelle pysähtymiseen liian usein kärsimyksen, sillä viehän se meitä myös aina kaiken sen äärelle, mitä muuten helposti pakenemme. Voisimmeko tuolla matkalla kuitenkin tarjoilla itsellemme myös kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä? Nähdä, että matka itseen voi lähteä myös inspiraatiosta, jonkin kauneuden näkemisestä ja löytämisestä?



Katsoa ulos - tai sisällensä - näkemättä mitään, katsoa niin kauan, kunnes alkaa nähdä. Löytää tarkoitus, tuntea elämän merkitys itsessään.


Kauneus on kokemus elämästä, jota kannan sisälläni valona. Itsensä kuunteleminen ei ole vain kuuntelemista - se on itsensä näkemistä. Mennä vastaan sitä ihmistä, joka on alkujaan syntynyt minussa ja haluaa tulla todeksi.

Jos tahdot kuunnella itseäsi enemmän, ala myös nähdä itseäsi enemmän. Näe se, mikä innostaa sinua, mikä vetää sinua puoleensa, mistä haaveilet? Kuuntele katsomalla, katso kuuntelemalla. Tunne ja tunne itsesi. Ota vastaan kaikki mikä on ja anna tilaa kaikelle sille, mikä haluaa sinussa syntyä.


Jo vuosia olen käyttänyt AARREKARTTOJA eräänlaisena itseni kuuntelemisen näkemisenä. Teen sellaisen ainakin kaksi kertaa vuodessa. Se, että selaan lehtiä, leikkaan ja liimaan, poimin kuvia tai sanoja, jotka jollakin tavalla puhuttelevat, asettavat minut aina johonkin suhteeseen itseni kanssa ja sen kanssa missä nyt olen ja missä haluaisin ehkä olla.


Aarrekartta on intuitiivinen kollaasi ja kosketuspinta sille, mitä kohti haluat kurottaa. Suunta löytyy meistä aina kun vain pysähdymme kuuntelemaan. Monesti en ole osannut ajatuksissani tunnistaa sitä mitä tarvitsen, mitä kaipaan, mutta kun näen jonkin kuvan tai tekstin mikä soittaa jollakin tavalla sisimpäni ovikelloa, avaan oven, vaikka en tiedä mitä tai millä tavalla sieltä jokin uusi ymmärrys tai vaihe astuu ja avautuu elämääni. Ja monta kertaa olen saanut jo todistaa, että tämä kartta on kuljettanut minua eteenpäin, kun olen ilmaissut ääneen, visualisoinut ajatuksiani, unelmiani, toiveitani. Tätä kutsutaan myös vetovoiman laiksi.




Itsensä kuuntelemisen ja näkemisen, oman itsetuntemuksen lisäämiseen on monia keinoja. Aarrekartan tekeminen on yksi, joka rennolla ja inspiroivalla tavalla auttaa meitä tunnistamaan omaa sisimpämme maastoa ja kuljettaa meitä eteenpäin. Matka itseen ei ole tylsä matka!


TEE OMA AARREKARTTA


Aarrekartan tekemiseen on hyvä varata riittävästi aikaa. Tarvitset jonkin alustan, kartongin, jolle liimata aikakauslehdistä ja muista lehdistä leikkaamiasi kuvia ja tekstejä. Ensin keskity vain selaamaan lehtiä ja leikkaa vapaasti kuvia ja tekstejä jotka puhuttelevat jollakin tavalla. Älä mieti liikaa mihin tämä sopii tai kuuluu. Ole avoin. Ole rehellinen itsellesi - valitse asioita, jotka oikeasti kutsuvat/puhuttelevat SINUA. Kun olet leikannut kuvia ja tekstejä riittävästi, voit tämän jälkeen asetella niitä kartongille ja huomaat, että jotkut kuvat ja tekstit nousevat tärkeämmiksi ja osa ehkä jää pois. Kartta rakentuu ja ehkä etsit vielä jotakin uutta kuvaa tai tekstiä tai voit itse lisätä ja myös piirtää karttaan mitä tahdot. Tee aarrekartasta sellainen, joka miellyttäää, ilahduttaa ja innostaa sinua. Joskus aarrekartta on hyvin salaperäinen ja yllättävä itselle, miten ja minkälaisia asioita sinne tahtoo laittaa. Anna niiden tulla. Merkitykset avautuvat ajallaan.


" SE ON KUIN KULLANHUUHDONTAA, ALUKSI TAVARAA ON PALJON, MUTTA LOPULTA LÖYTYY OLENNAISIN - KULTAA" (poimimani teksti aarrekarttaani 2 vuotta sitten)





Kun tekee aarrekarttaa, saa oppia näkemään ja löytämään sen, että elämä ja ihminen itse on ihmeellinen aarrekartta. Jokainen päivä avautuu uutena seikkailuna, josta vaikeinakin hetkinä voi löytää kiitollisuutta.


Oman itsensä kuuntelemiseen on monia polkuja. Tämä on yksi niistä, jonka olen itse kokenut merkitykselliseksi vuosien saatossa ja jonka haluan jakaa nyt juuri siksi kanssasi. Rohkaisen sinua kokeilemaan! Voit tehdä aarrekarttaa kotona tai tulla Art and JOy:n luovaan olotilaan Omataan, johon kutsun ainakin kahdesti vuodessa toisia viettämään iltaa aarrekartan luomisen parissa. Johdattelen työskentelyyn ja ilta sisältää myös teetä ja pientä purtavaa.

Lue lisää ja osta lippu: https://holvi.com/shop/L41Q54/


Ihanaa elämän aarrematkaa sinulle toivoen,

Rina



124 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page